Näin sitä on ensimmäinen viikko jo takana, tai oikeastaan jo puolitoista. Hyvin on oleskelu täällä lähtenyt liikkeelle. Kielenkään kanssa ei ole sen suurempia ongelmia ollut, vaikka kaikkea ei tietenkään ymmärrä tai pysty sanomaan. Eikä saksaan oikeastaan ole väsynytkään, kun illat saa useimmiten olla ihan omassa rauhassa.
Mutta mistä matka siis alkoikaan. No Helsingistähän se. Piritan luota lähdin 15.6. ja vaivaisen kahden ja puolen tunnin lennon jälkeen olinkin jo Frankfurtissa. Perhe tuli sieltä hakemaan, joten pääsin suoraan kentältä autokyydillä tänne talolle. Jo matkan aikana vanhempi tytöistä, Jana (8v) kertoi tai kyseli kokoajan jotain. Vierastamista ei siis ainakaan ollut alusta asti. Nuorempi, Hanna (5v) nukkuikin matkan ajan. Matkalla huomasi, ettei oltu enää Suomessa. Tie oli nelikaistainen, ajonopeus lähenteli välillä 150 km/h ja autoja oli ruuhkaksi asti. Kaikesta päätellen se oli siis Autobahn. Matkalla näimme myös yhden pahan onnettomuuspaikan, jonne oli varmaankin juuri tulleet ensimmäiset auttajat paikalle. Auto oli tien penkalla kyljellään ja joku piteli ylhäällä tippaa mistä meni letku auton sisälle, ja auton alla oli verilammikko... Siellä oli aika vakava paikka jollakin, eikä ihmekään, jos niissä nopeuksissa jotain sattuu. No kuitenkin. Kun pääsimme perille ja nousin autosta ulos, tuntui kuin olisin tullut kasvihuoneeseen. Liian lämmin ei ollut, mutta kosteutta oli ilmassa huomattavasti Suomen ilmastoa enemmän.
Talo, missä asumme, on mukava ja uusi. Niin uusi, ettei ihan kaikki ole vielä edes valmista (kuten yläkertaan tuleva kylpyhuone, jossa ei ole vielä mitään pintoja). Tyyli on mukavan moderni ja samalla kotoisa. Minunkin huoneeni on kiva: leveä sänky, pieni kirjoituspöytä tietokoneelle, isot ikkunat ja korkea katto. Alkuun se tuntui kummalliselta, että täällä ei ole televisiota. Kuulemma oli muuton yhteydessä jäänyt laittamatta ja olivat sitten päättäneet, etteivät laitakaan toimintaan. Lapsien kannalta se on toisaalta ihan hyvä, mielikuvitus kehittyy hyvin kun pitää itse keksiä leikkejä. DVD-elokuvia täällä kyllä on reilusti, ja niitä aina silloin tällöin katsellaan, tai katselen itse illalla. Tässäpä kuva minun huoneesta.
Perhe König on todella mukava. Lapset olivat tosiaan heti hyvin tuttavallisia ja vanhemmatkin vaikuttivat alusta alkaen hyvin ystävällisiltä. Onni kävi myös siinä, kuinka selkeää saksaa he puhuvat; kaikkien puheesta saa hyvin selvän, myös lasten. Murteesta täällä huomaa ainakin sen, että monen puheessa "r" lausutaan lähes suomalaisen "r":n tavoin, eikä "kurkkuärränä". Mutta takaisin perheeseen. Äiti, Petra, on siis vanhustenhoitaja ja hän kiertää vanhusten luona aamupäivisin maanantaista keskiviikkoon. Isä, Uwe, on pianonkorjaaja/virittäjä ja hänellä on oma "verstas" tässä samalla tontilla. Tällä hetkellä hän työskentelee Kissinger Sommer -musiikkifestivaalissa, joka kestää neljä viikkoa ja jossa on klassisen musiikin esityksiä. Suurimman osan päivistä hän on siis siellä, eikä aina kerkeä yöksi kotiin. Perheen lisäksi samalla tontilla asustelee lasten mummo, Liane, ja kissa, Tiger, joka asuu ulkosalla.
Laub on todellakin hyvin pieni, 300 asukasta. Automatkalla tänne Uwe kertoi, että täällä on enemmän sikoja kuin ihmisiä. Lähistöllä on siis kaksi sikafarmia, mutta onneksi ne ovat sen verran kaukana, ettei täällä tarvitse kärsiä hajuhaitoista. Kylät täällä ovat hyvin pieniä ja niiden kadut niin kapeita ja mutkaisia, että voi hyvin kuvitella, että ne on rakennettu hevosella liikkumista varten. Varsinkin kun talot on rakennettu niin lähelle tien reunaa, on näkyvyys välillä aika huono. Ja siellä nopeusrajoitus on 50 km/h (Suomessa olisi ehkä 30-40 km/h). Näiden pienien kylien välillä on sitten tietä, jossa ajetaan 100 km/h (Suomessa rajoitus olisi todennäköisesti 80 km/h). Rakenne on siis seuraavanlainen: pieni kylä - tietä - pieni kylä - tietä. Hyvin erilainen siis kuin Suomessa. Talotkin ovat vanhan näköisiä, pieniä joissa on korkea ja jyrkkä tiilikatto.
Sellaista täällä siis on. Hanna käy arkisin päiväkodissa 8.30-13.30 ja Jana on ollut lomalla, mutta menee ensi viikolla kouluun alkaen klo 7.30 ja tulee takaisin vaihdellen 11.30 tai 13.15. Olen opetellut reitit ruokakauppaan ja Hannan päiväkotiin, joten tulen varmaankin ensi viikolla niissä paikoissa käymään. Ainakin pitää jo maanantaina hakea Hanna päiväkodista. Nukkumaan lapset menevät vaihtelevasti, kahdeksan ja kymmenen välillä, jonka jälkeen saa sitten olla rauhassa huoneessa. Siitä se rupeaa rutiini muodostumaan päiviin. Viime tiistaina kävimme Janan ja mummon kanssa uimahallissa, ja torstaina kävimme Uwen siskon luona. Hän omistaa kaksi hevosta. Valitettavasti niillä ei voinut ratsastaa, mutta silitellä ja rapsutella sai, ja sai katsoa, kuinka hän sai ne tottelemaan itseään pelkällä sormen tai käden liikutuksella. Hän harrastaa niin kutsuttua luontaista hevosmiestaitoa, missä ideana on saada hevonen tekemään asioita mahdollisimman vähällä. Esimerkiksi hevosen edessä kyykistyminen tarkoittaa, että sen tulee pysähtyä. Ja niin ne myös tekivät. Sitä oli mielenkiintoista seurata. Tänään kävimme Schweinfurtissa, joka on isompi kaupunki tässä lähellä. Siellä sai vähän kierrellä ostoskeskuksessa ja jotain pientä tarttui mukaankin. Huomenna on Kindergartenfest, mutta siitä kerron sitten myöhemmin.
Summa summarum, hyvin menee. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti