Kerrotaanpa tähän ihan alkuun ruoista. Pääsin nimittäin viime viikolla tutustumaan taas yhteen erittäin tyypilliseen saksalaiseen ruokaan. Ja kyseessähän on Sauerkraut, eli hapankaali, bratwurstien kanssa. Bratwurstia olen monesti aikaisemminkin syönyt. Se on hyvää ja selvästi mausteisempaa kuin suomalaiset makkarat. Hapankaali maistui lähinnä kaalilta etikassa. Kyllähän sitä söi, varsinkin makkaran kanssa, mutta uudeksi lempiruoaksi siitä ei ole. Melkeinpä kaikista ruoista olenkin täällä pitänyt. Ainoastaan yksi ruoka oli sellainen, josta en pitänyt. Sen nimi on Kartoffelklöse, eli perunaklöntit. Sanoisin, että erittäin osuva nimi. Ne näyttivät perunamuusista tehdyiltä palleroilta, mutta syödessä tuntui siltä, kuin söisi liisteriä jossa on aavistus perunan makua. Koitin sitten syödä niitä aina lihan kanssa, jotta koostumusta ei niin tuntisi, mutta kun lihassakin oli niin paljon rasva- ja sidekudoskohtia, oli syöminen pientä taistelua. Kaupungilla tai erilaisissa tapahtumissa on aina tarjolla ruoaksi sämpylän välissä bratwursti ja joskus myös paneroitua porsaanlihaa tai muuta lihaa. Sellaista täältä löytää jokapaikasta. Noin muuten ruokien suhteen oli aluksi totutteleminen siihen, että täällä syödään vain kolme kertaa päivässä. Aamupala noin seitsemältä (kun lapsilla koulua), päiväruokana lämmin ruoka n. puoli yhdeltä ja iltaruoaksi leipää n. kuudelta. Tämän huomatessa oppi ottamaan vähän isompia annoksia, jotta jaksaa seuraavaan ruokailuun ja nyt ei asiaa enää ajattelekaan. Varsinkin, kun leipää täällä paljon syödään, on se aina tuoretta ja hyvää. Jos jotain täältä jää kaipaamaan, niin se on nimenomaan aamupalalla tuoreet sämpylät ja päälle raikasta jugurttilevitettä ja itsetehtyä marmeladia. Nam! Ja toisinpäin, se mitä Suomesta kaipaa, on rasvaton maito. Täällä juodaan vain maitoa, jossa on 3,5% rasvaa, eli joka maistuu ihan kermalta. Eipä ole täälläolo aikana siis juurikaan maitoa tullut juotua, vain muutamia kertoja kaakaossa.
Mutta sitten siitä, mitä olemme täällä viime viikon aikana tehneet. Janalla oli siis viimeinen koulupäivä perjantaina ja syksyllä alkaa kolmas luokka. Hannalla taas oli viimeinen päivä päiväkodissa, tai oikestaaan esikoulussa. Hänellä oli päiväkodissa yöpyminen torstaista perjantaihin ja perjantaina lapset heitettiin ulos päiväkodista. Kirjaimellisesti. Opettajat heilauttivat lapset yksi kerrallaan vastaanottavien vanhempien käsivarsille. Itse en ollut siellä paikalla, mutta näin videon tapahtuneesta. Vieressä on kuva Hannasta viimeisenä koulupäivänä, kun häin sai Schultüten. Koska en ollut itse paikalla, en saanut itse kuvaa, mutta halusin näyttää, kuinka isoja nämä koulutuutit ovat, joten otin kuvan paperivalokuvasta. Perjantaina kävimme Petran, Janan ja Hannan kanssa etsimässä geokätköjä läheisestä Prichsenstadtista, josta lähdimme neljää kätköä metsästämään. He eivät olleet aikaisemmin kuulleetkaan geokätköilystä, joten heille se oli ensimmäinen kosketus tähän harrastukseen. Etsiminen oli kuitenkin aika hankalaa, koska meillä ei ollut minkäänlaista gps-laitetta, joten kätköjen sijainti oli vain katsottu kartasta kotona ennen lähtöä. Ensimmäisen kätkön löysin minä. Tai oikeammin näin sen, sillä kätkö oli niin syvällä putkessa, ettei siihen yltänyt käsiksi sormin. Koska siinä vaiheessa en edes ollut varma, oliko se kätkö vai ei ja kaikenlisäksi alkoi sataa, jätimme sen ja lähdimme etsimään seuraavaa. Sateesta johtuen emme viitsineet sitä kovin pitkään etsiä, emmekä sitä siis löytäneetkään. Paikka, mistä etsimme, oli huomattavasti suurempi, eli löytääksemme sen olisimme tarvinneet tarkemman tiedon sen sijainnista, eli koordinaatit ja gps-laitteen. Kolmatta kätköä etsimme vain nopeasti, emmekä löytäneet. Mutta neljäs kätkö löytyi nopeasti ja tälläkertaa Petra löysi sen. Tämän reissun saaliiksi jäi siis yksi kätkö ja yksi puoliksi.Sunnuntaina lähdimme vierailulle tuttavaperheen luokse. Joimme siellä kahvit ja söimme luumupiirakkaa. Sen jälkeen minun aikani menikin lasten kanssa leikkiessä. Kun perheen pikkulapsi näki kun leikin Hannan ja Janan kanssa, uskalsi hänkin tulla mukaan. Sieltä lähdimme käymään kotieläintarhassa. Erikoista siellä oli se, että lampaat, aasit, vuohet, kanat, ponit ja hevonen kulkivat vapaana siellä missä ihmisetkin. Kaikkia pääsi siis silittelemään ja katselemaan lähietäisyydeltä. Alueella oli kyllä myös aitauksia, joissa oli lisää hevosia, aaseja, hanhia ja sikoja. Itsekin pääsin siis hevosta rapsuttelemaan ja kova halu tuli taas päästä ratsastamaan. Valitettavasti se ei ollut siellä mahdollista. Hanna oli sekä kiinnostunut eläimistä, että pelkäsi niitä jos ne tulivat vähänkään lähelle, vaikka yritimme vakuutella, etteivät ne mitään tee. Sieltä lähdimme syömään pitseriaan, jossa oli todella hyvää pitsaa. Seurueestamme kaksi ottivat annoksen, jossa oli puolikas hummeri. Oli hauska katsella, kun he pähkäilivät, kuinka se pitäisi syödä. Sain jopa maistaa pienen palan hummeria. Se ei itseasiassa ollut niin hyvää kuin odotin, mutta kyllähän sitä söisi. Mutta voipahan sanoa että olen nyt maistanut hummeria.
Eilen illalla kävimme lähistöllä pidetyssä Weinfestissä, eli viinifestivaaleilla. Se kesti neljä päivää ja eilen oli viimeinen päivä. Menimme sinne noin kahdeksaksi ja pois lähdimme vasta puoli kahdentoista aikaan. Istuskelimme, kuuntelimme musiikkia ja juttelimme. Lapset leikkivät keskenään alueen leikkipaikalla. Uwe sai houkuteltua minutkin ottamaan lasin viiniä, kun kerta viinifestivaaleilla olimme. Se olikin ihan hyvää, hirmu kallista vain. Illan lopetti yhdeltätoista järjestetty ilotulitus. Se on täällä mukavaa, kun voi olla sekä lämmintä että pimeää. Suomessa kun ilotulituksia voi järjestää vain talvella. Se oli hieno, esitystä voisi verrata Joensuun uudenvuoden ilotulituksiin. Oli myös hauskan näköistä, kun valot oli sammutettu ilotulitusta varten, kun jokapuolella loisti lasten saamia itsestäänloistavia tikkuja. Itselle illan kohokohta oli kuitenkin se, kun paluumatkalla pysähdyimme keskelle peltoja eräälle pienelle tienpätkälle (jossa ei siis ole liikennettä), nousimme autosta, Uwe levitti maahan viltin ja kävimme kaikki sen päälle selälleen upeaa tähtitaivasta katselemaan. Tähtiä näkyi käsittämättömän paljon ja linnunratakin erottui hyvin, koska oli niin pimeää. Sanalla sanoen upeaa. Näin jopa muutaman tähdenlennonkin. Itse olisin voinut siinä katsella pidempäänkin, mutta lapsille alkoi tulla kylmä, joten lähdimme ajamaan taas kotiin päin. Kotiin päästyämme kello olikin jo kaksitoista. Tänä aamuna nukuimmekin kaikki pitkään, paitsi Uwe jonka piti herätä töihin. Itse heräsin ensimmäisen kerran kahdeksalta, mutta lopullisesti vasta puoli kymmeneltä. Enpä ole koko kesänä niin pitkään nukkunut. Muut heräilivät samoihin aikoihin ja sitten menimme aamupalalle. Tästäpä siis lähtee päivä, ja viimeinen viikko hyvin käyntiin. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti